Oltiin tänään aamupäivällä pitkästä aikaa treenaamassa agilityä. Viimeksi oltiin treenaamassa Sirpan ja Aman kanssa lokakuussa, kun päästiin vielä ulkokentälle, eli jonkin verran taukoa on ollut. Itselle tuo tauko on tehnyt hyvää, sillä tuli tuossa jossain vaiheessa kyllästyminen vaan yhden lajin treenaamiseen, kun Vilin kanssa agility oli päälaji. Nyt kun Veetin kanssa ollaan treenattu aika paljon muutakin, niin alkaa taas itseäkin agilityn treenaaminen kiinnostamaan enemmän. Ja kivempaa Veetille, kun ei tehdä vaan yhtä juttua.

Treenit sujui muuten hyvin, kunhan annoin Veetille sen oman ajan motivoitua suorittamiseen. Hypyt on edelleen Veetille se viimeinen este mitä hän haluaa suorittaa, mutta tänään sujuivat nekin hienosti (korkeutena oli kuitenkin vasta 35 tai 40). En halua rimoja edes nostaa korkeammalle ennen lonkkakuvia. Saatiin treenattua kaikkia muita esteitä paitsi keinua (jota ei olla vielä otettu ollenkaan), ja sitten rengasta ja muuria (hyppyesteistä yritetään nyt saada nuo tavalliset ensin mieluisiksi). Kepit sujui tänään aivan upeasti, ja selkeästi tuntui, että Veeti oli ne jotenkin hokannut päässään tän tauon aikana.

Motivointia vaaditaan edelleen, ja paljon. Päivästä riippuen nakki tai lelu. Yleensä käytän molempia. Mutta tänäänkin tuntui suurin palkkio olevan se, että pääsi nuolemaan emännän naamaa aina leikki-palkkion lomassa. Oli kuitenkin hienoa nähdä Veetin ilme jäähdyttelylenkin jälkeen, kun se meni rapuille istumaan ja olisi mennyt vieläkin sisälle tekemään lisää agilityä, eikä olisi millään tullut autoon. Huomaa, että Veeti kaikesta huolimatta tykkää agilitystä.

Vilin osalta tämä päivä oli ihan huippu, kun se pääsi vanha konkari tekemään oikein kunnolla taas agilityä. Vili on mielestäni aivan ihana ohjattava, koska se tekee kaiken mitä siltä pyytää. Tuntuu vielä, että Vilillä oli tänään vauhti ihan huipussaan, parempi kuin kisavuosina. Tulikin siinä hetkellisesti mieleen, että pitäisikö käydä Vilin kanssa aina välillä yksi kisa silloin tällöin. Valitettavasti kuitenkin tiedän, että tuo nykyinenkään vauhti ei tule riittämään nykypäivän kolmosten radoilla. Annan Vilin vaan nauttia eläkkeestään, ja käydään aina välillä ihan huvin vuoksi tekemässä agilityä.

Mutta oli molemmilla pojilla sekä emännällä taas välillä todella kivaa. Tuntui välillä, ettei ole ihan mahdoton ajatus, että meidät näkisi ensi kesänä tai syksynä jopa sössimässä kisaradalla. Mutta aika näyttää, enkä ole agilityn puolesta vielä tehnyt mitään tavoitteita.