Oltiin tuossa viime viikolla treenaamassa tokoa ensimmäisen kerran tuon "epäonnisen" ohjatun treenin jälkeen. Oltiin treenaamassa Kössin emännän Tainan kanssa (tuntuu aina hassulta tarkentaa, kun ainoastaan koirapiireissä on paljon Taina -nimisiä Hymy).

Mutta verrattuna noihin edellisen sunnuntain Bh/pk treeneihin, Veeti käyttäytyi kun unelma. Keskittyminen ei pahasti kärsinyt vaikka Eteläpuiston kentän reunalla kulki porukkaa ja tuli siihen yksi ihminen rotikkansa kanssa katselemaan meidän touhuja. Veeti suoritti muut liikkeet erinomaisesti, paitsi paikallamakuuta, liikkeestä maahan menoa ja sitten luoksetuloa ollaan yritetty vielä hioa tuon treenin jälkeen. Jostain syystä Veeti pysähtyi luoksetulossa puolisen metriä ennen mua, ja täytyi antaa uusi käsky, jotta tuli aivan eteen. Liikkeestä maahan menon Veeti tuntui unohtaneen talven aikana, mutta nyt ollaan saatu se jo taas jotenkin haltuun, täytyy vaan saada se vielä nopeammin pysähtymään. Ja paikallamakuu on sitten ollut meillä aina se melkein heikoin lenkki, jos näin voisi sanoa. Veetillä kun ei maltti meinaa millään riittää siihen, että paikalla maattaisiin se kaksi minuuttia. kun ympäristössä tapahtuu kaikkea kivaa...

Ja tuli sitä itsellenkin vähän treenattavaa, kun ei meinaa tossa seuraamisessa tuo täyskäännös vasemman kautta oikein onnistua meikäläisen jaloilla. Tulee aina liian laajoja kaaria. Nyt ollaan sitten Veetin kanssa hiottu enemmän sitä  Saas nähdä miten se sitten kokeessa tulee sujumaan.

Mutta on tässä onneksi vielä pari viikkoa aikaa treenata sitä ennen ensimmäistä koetta. Ihme kyllä, mutta en oikein vieläkään osaa jännittää tuota meidän ensimmäistä koetta. Mutta kyllä sitä vielä ehtii hermoileen.

Jälkeä ehdittiin sitten kans ottaan vähän viime viikonloppuna. Ensimmäisen kerran tän vuoden puolella. Ensimmäisenä otin sille ihan pari lyhyttä makkarajälkeä (2-3 m.), jotta se pääsee sisäistämään taas mistä olikaan kysymys. Kun ehdittiin Veeti vasta viimeisillä jäljillä viime syksynä kunnolla tajusi koko jäljen. Sitten pidennettiin vähän jälkeä, jopa huimaan max. 10 metriin. Mutta ne sujuivat todella hienosti, ja kunhan nyt päästään kunnolla tekemään, niin uskon Veetin kyllä edistyvän suht nopeasti.