Viikonloppuna oltiin Veetin kanssa sekä kasvattajan pentueilleen järjestämässä tapaamisessa Somerolla että paimentamassa lampaita kelpiekavereiden kanssa  Rymättylässä.

Lauantaina oltiin Somerolla, jossa meidän lisäksi oli paikalla Veetin sisko Alma sekä Alman kaikki alkuvuodesta syntyneet pennut ja pentujen isä. Veetillä oli kyllä hauskaa, ja oli mukava nähdä millaisia pennuista oli kasvanut. Itse näin pennut viimeksi ennen niitten luovutusta, paitsi tietysti Pipaa (joka jäi Sirpalle itselle) olen kyllä nähnyt useastikin.

Sunnuntaina oltiin sitten paimentamassa Rymättylässä. Puolet hupia Veetille oli kyllä nähdä lampaiden lisäksi myös muita kavereita (sekä kaksi- että nelijalkaisia). Veeti on viimeksi ollut paimentamassa kun oli puolivuotias, senkin jälkeen on pitänyt kyllä käydä, mutta se on aina jäänyt. Veeti kyllä piti lampaista, mutta lampaan jätöksen tuntuivat ainakin pyöröaitauksessa hauskemmilta, kun lampaiden ajaminen ympäri. Kuitenkin erittäin mukavassa viimeisessä tehtävässä, jossa Veeti toisen koiran kanssa ajoi lampaat aitauksesta viereiselle pellolle muitten lampaiden luokse, huomasi että Veeti kyllä nautti lampaiden ajamisesta. Ja itsekin joutui enemmän ajattelemaan mitä siellä narun perässä oikein teki. Sen verran mukavaa oli, että seuraava kerta on kyllä jo suunnitelmissa.

Nyt taas palataan pariksi viikoksi täysin tokon puolelle, piirinmestaruuksia odotellen.